Täynnä toivoa?

Moi!

Kiva kun tulit lukemaan mun blogia. Kuka minä olen? Se riippuu ihan siitä kuka sitä kysyy. Olen jokaiselle erilainen ja olen ollu semmonen aina. Omistan monta eri titteliä. Olen tytär, sisko, täti,taiteellinen, vaimo, luotettava tuki, omituinen ja oman tien kulkija. Lista vois jatkua pitkälle. Tuun jokaisen kanssa toimeen ja olen ystävällinen. Annan ihmisille johon luotan kaikkeni. Ne jotka kutsuu mua ystäväksi tietää että muhun voi luottaa ja annan vaikka paitani päältä jos sitä oikeasti tarttet. Yritän löytää jokaisesta ihmisestä jonkin hyvän ja mukavan piirteen. Uskon aina hyvään ja tahdon pelkkää hyvää ihmisille. Monesti olenkin tullu höynäytetyksi ja hyväkskäytetyksi. Musta on kiva ilahduttaa ihmisiä.

Olen kotosin pääkaupunkiseudulta ja asun Helsingissä. Juu, kaupunki jossa kaikki tuntuu olevan kiireisiä ja välinpitämättömiä. Se tuo omat haasteet kun ottaa huomioon mun persoonan. En toki ole aina asunu täällä. Siksi mun persoona onkin ehkä muokkautunu tälläseksi. Olen aito ja ystävällinen. Välitän kanssa ihmisistä. Olen usein väärinymmärretty ja mut on koko ikä leimattu joksikin mua tuntematta. Mua on kiusattu koulussa ja sen ulkopuolella. Se on tuonut tiettyä arkuutta mun persoonaan. Mulla on ollu ystäviä joita pidin rakkaana ja olen luullut että ystävyys on ollut luotettavaa ja rikkoutumatonta mutta joutunut karvaasti pettymään. Niin sanotut ystävät on puukottanu mua selkään. Mulla ei ole ollut ikinä paljon ystäviä ja kavereita. Olen nyt yli kolmikymppinen ja edelleen ystävät voi laskea parilla sormella. Koen usein että olen riittämätön ja semmoinen joka ei ole koskaan kenenkään ykkös valinta. Yritän saada kavereita mutta jotenkin tuntuu että en siinä onnistu.

Olen kerran sairastanut syvän masennuksen. Siitä on jäänyt omat jälkensä niin henkisesti ku fyysisestikkin. Olin yksin masennuksen kanssa. Asuin kaukana perheestä ja ilman tukea. Sain kuitenkin hankittua ittelleni apua. Opin siitä paljon.

Tämmönen mä olen, epävarma ja  luottavainen kaikesta huolimatta. Pyrin olla täynnä toivoa. Mun on pakko. Tää blogi ei ole sääliä varten. Mä haluan kirjottaa mun elämästä, mietteistä ja siitä miks mä olen tämmönen. Miten mä olen päätyny tähän pisteeseen elämässä.

Mä olen Eveliina ja mä olen aidosti onnellinen siitä että sä luet tätä. Tykkään kommenteista joten semmosia saa mielellään jättää. Ehkä joku teistä osaa samaistua tähän tai sitten tietää jonkun semmosen joka voi. Blogia saa jakaa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s